Täydentävät hoitomuodot

Kokonaisvaltainen ajattelu

Vastapainoksi länsimaiselle kliiniselle ja kovin pilkkoutuneelle lääketieteelle on kasvanut vaatimus sellaisesta hoitotavasta, joka ottaa huomioon koko ihmisen. Täydentävien hoitomuotojen käytön syyt ovat moninaiset. Tavallisimmin potilas on pettynyt lääketieteen tuloksettomaan hoitoon. Joillakin on periaatteellinen vastenmielisyys lääkityksiä kohtaan. Länsimainen lääketiede on kiinnostunut ihmisen fyysisestä reagoinnista.

Jotta olisi mahdollista hoitaa ihmisen kokonaisuutta, täytyy ymmärtää mitä tämä tarkoittaa. Mitä tarkoittaa ihmisen fyysinen, psyykkinen ja henkinen taso ja kuinka nämä kolme olemuksen osatekijää toimivat yhdessä kehon kokonaisuudessa. Kullakin näistä osatekijöistä on myös puolustusmekanisminsa. Mitä tapahtuu, kun nämä puolustusmekanismit pettävät synnyttäen oireita, joita koululääketiede nimittää sairauksiksi.

Kokonaisvaltaisen ajattelutavan kehittäminen ei toteudu itsestään. Me kasvamme yhteiskunnassa, joka ikään kuin huomaamatta kyllästää meidät analyyttisellä ja osista lähtevällä ajattelulla. Näin muodostuu kuva ihmisestä ja maailmasta, joka rakentuu pelkästään aineellisista osista. Pienimmistä aineellisista osasista pyritään rakentamaan yhä laajempia toimintajärjestelmiä, mutta samalla unohdetaan, että ihmiskeho on paljon enemmän kuin osiensa summa.

Kokonaisvaltainen ajattelu ja ihminen

Näkyvä luonto ja siinä elävän ihminen on ainetta mutta tämä ei riitä selittämään kaikkia ominaisuuksiamme, eikä kuvaamaan luonnon toimintaa. Elämä ja sen toiminnot eivät selity tutkimalla pelkästään aineellisia lainalaisuuksia. Ihmisen tietoisuus on laadultaan erilaista kuin aineellisuus ja se muovaa ihmisestä persoonallisuuden. Löydämme ainakin kolme erilaista laadullista olemisen tasoa – henkinen, psyykkinen ja fyysinen (kehollinen) – joiden vuorovaikutus muodostaa ihmisen olemuksen kokonaisuuden. Mitään näistä olemisen tasoista ei voida sulkea pois kun tehdään kokonaisvaltaista hoitoa. Täydentäviä hoitomuotoja tekevien koulutettujen teraputtien tulee, muun ohella, tuntea näiden olemisen tasojen lainalaisuudet sekä niiden keskinäinen vuorovaikutus.

Vaihtoehtoinen terveydenhoito kulttuurissamme

Ihmettelemme nykytieteen ja tekniikan saavutuksia lääketieteen alueella. Ihmettelemme sen uusia tutkimuslaitteita, lääkkeinä käytettyjä kemiallisia yhdisteitä, kirurgiaa elinsiirtoineen, geeniteknologiaa jne. Kaikista näistä saavutuksista huolimatta on yhä selvemmin tiedostettu terveydenhoitomenetelmien puutteellisuus. Hoidettavaa tarkastellaan yhä enemmän kuin konsanaan rikkonaista laitetta. Ihmistä ei ole koottu pelkistä osista joita tarpeen tullen voitaisiin vaihtaa tai niiden toimintaa ohjata kemikaaleilla. Toki joskus tämä on tarpeellista, mutta yleensä niin ei voi tehdä ilman vakaviakin sivuvaikutuksia. Lääkkeet voivat lievittää oireita mutta eivät pysty parantamaan sairauden syytä.

Koululääketiede reagoi silloin, kun ihmisen fyysinen sairaus on nähtävissä laboratoriokokeissa. Kokonaisvaltainen ajattelutapa antaa herkkyyttä tunnistella oirehtimista kaikilla olemisen kolmella tasolla jo silloin, kun keho antaa vasta ensimmäiset merkit. Tämä tapahtuu paljon aikaisemmin, kuin koululääketiede kykenee antamaan diagnoosinsa. Tällaista hoitamisen tapaa kutsutaan useilla nimillä; täydentävät hoidot, luonnonlääkintä, holistinen lääketiede, tai funktionaalinen lääketiede. Aivan viime aikoina on puhuttu myös laajennetusta lääketieteestä jossa kohtaavat kaksi tähän asti vastakkaista tiedon perinnettä: olemustieto ja vallitseva koululääketieteellinen traditio, näihin liittyvät lääketieteelliset koulukunnat ja vaihtoehtoiset terapiamuodot. Hoidon keskiössä on ihmisen kokonaisuus. Laajennettu lääketiede ei unohda nykylääketieteen saavutuksia fyysisen kehon hoidossa, mutta se ottaa huomioon myös saavutukset ihmisen henkisen ja psyykkisen olemuksen selvittämisessä sekä sen, miten ihmisolemus toimii kokonaisuutena – ollessaan sairas ja terve.

Mikä on hoitajan vastuu

Vastuu on velvollisuutta huolehtia jostakin asiasta, toiminnasta tai henkilöstä. Vastuu on kykyä ja halua kantaa vastuu omasta päätöksenteosta sekä päätöksenteon seurauksista. Vastuuseen kuuluu lisäksi oman vastuualueen tunnistaminen ja kyky osoittaa se toiminnallaan. Vastuu liittyy yksilöön ja organisaatioon.

Terapeuttina toimimisen vastuuseen liittyy hyvä koulutus ja sen avulla hankittu ammattipätevyys. Kokemus tuo lisävarmuutta. Terapeutin on hankittava lisää tietoa ja taitoa sekä pysyttävä jatkuvasti uusimpien tutkimustulosten tasalla – myös tämä on vastuuta. Hänen on hallittava laaja tietämys elimistön toiminnasta sekä tarpeista. Vaikka luontaislääketiede toimii tehokkaasti osaavissa käsissä yksinäänkin, niin sillä voidaan täydentää koululääketieteen antamaa hoitoa. Luontaisterapia toimii silloinkin kun koululääketiede on luovuttanut. Hoidettavalla on oikeus luottaa siihen, että hän on parhaimmissa mahdollisissa käsissä hoitotilanteessa. Hoitotilanteessa terapeutti on vastuussa päätöksistään ensisijaisesti hoidettavalle henkilölle. Ihmisellä on oikeus hyvään ja arvokkaaseen kohteluun tilanteessa, jossa hänen omat voimavaransa ja kykynsä eivät riitä ja hänen on hakeuduttava hoitajan / terapeutin luokse. Terapeutin tavoitteena on hoidettavan kärsimysten
lievittäminen ja lohduttaminen.

Koululääketiede vai luontaislääketiede

Koululääketiede ottaa röntgenkuvia, verikokeita, mittaa ja tutkii erilaisten laitteiden avulla ihmistä. Kaikki nämä tieteelliset kokeet mittaavat sairasta vain yhdessä ulottuvuudessa. Virallisen koululääketieteen rinnalla nähdään nykyään runsaasti toisenlaisia hoitomuotoja. Taustalla voidaan nähdä aineellinen ja henkinen pahoinvointi, johon materialistinen ihmiskäsitys on johdattanut. Virallisen lääketieteen pirstoutuessa yhä pienemmiksi fyysisiksi hoitoalueiksi ja hoitaessa vain oireita, valtaavat luontaislääketieteen hoitomuodot tilaa. Ne tarjoavat sairauksien syiden korjausta, ei pelkkien oireiden lievittämistä. On toki paljon tapauksia ja tilanteita, joissa potilas täytyy hoitaa välittömästi kaikilla nykyaikaisen lääketieteen keinoilla. Yrttien pureskelu ei auta autokolarinseurauksissa. Toisaalta suurin osa lääketieteen hoitamista tapauksista ovat sellaisia, että niissä on harkinnalle ja kokeilulle aikaa. Tällöin kannattaa ensin kokeilla mahdollisimman luonnonmukaisia vaihtoehtoja ja vasta silloin, jos nämä eivät tepsi, turvautua modernin lääketieteen keinoihin. Mikäli luontaislääketiede ja virallistettu lääketiede tekisivät työtä yhdessä, ne parhaimmillaan voisivat täydentää toisiaan ja jakaa tehtävät siten, että molempien erityisominaisuudet voitaisiin hyödyntää. Esimerkkinä voidaan mainita yrttilääkkeiden käyttö, akupunktuuri ja vyöhyketerapia joiden käytöistä on vuosisataista perimätietoa. Epäkelvot menetelmät ovat karsiutuneet pois satojen käyttövuosien aikana.

Ihminen ja tasapaino

Ihmiset, eläimet ja kasvikunta, kaikki koostuvat samoista alkuaineista ja ovat osa luontoa. Koko luomakunnassa vallitsee toimiva ja tasapainoinen kokonaisuus. Sen kaikilla osilla on yhteys keskenään. Jos jotakin osa-aluetta laiminlyödään, se muuttaa tätä tasapainoa. Jos osien yhteydet katkaistaan keinotekoisesti, ei mikään osa pysty kunnialla selviämään tehtävästään. Esim. kuorittu vilja ja vitamiinipilleri eivät vastaa kokojyväviljaa, eikä stressistä johtuva vaiva parane lääkkeillä ellei stressiä aiheuttavaa tekijää poisteta. Terveen ihmiskehon psykofyysisessä kokonaisuudessa vallitsee tasapaino, joka on jatkuvassa vuorovaikutuksessa sosiaaliseen ympäristöönsä ja voimmepuhua täydellisestä terveydestä. Terveys on tasapainoa joka suhteessa. Jos tasapaino jollakin olemuksen osa-alueella horjuu, ihminen astuu askeleen lähemmäksi sairautta. Tämä ei merkitse, että sairastuminen tapahtuisi heti, vaan henkilö voi kokea monenlaisia tuntemuksia vuosien ajan. Prosessi voi olla pitkä ja hän yrittää hakea apua outoihin vaivoihinsa.

Pehmeämmän lääketieteen tavoitteet

Terveys eli tasapaino ihmisen sisällä ja tasapaino ihmisen ja ympäristön välillä on pehmeämmän, kokonaisvaltaisen hoitamisen keskeinen tavoite. Pehmeän lääketieteen periaatteen mukaan potilasta hoidetaan ensisijaisesti sairaana ihmisenä ja lähimmäisenä, eikä hänen ihmisyyttään saa sairaudesta huolimatta loukata missään hoidon vaiheessa. Tämä periaate vallitsi vuosikymmeniä sitten myös koululääketieteessä ja sitä noudatettiin yleisesti, mutta nyt se on valitettavasti hukkunut lääketieteellisen byrokratian alle. Pehmeä, luonnonmukainen lääketiede pyrkii tätä periaatetta noudattamalla palauttamaan lääketieteen siihen tilanteeseen, jolloin keskeistä oli pitkäaikainen hyvä hoidettavan ja hoitajan välinen vuorovaikutus. Tavoitteena on tilanne, jossa potilas luottaa hoitajaansa ja hoitava henkilö, onpa hän lääkäri tai terapeutti kunnioittaa potilastaan sairaana, kärsivänä ihmisenä.

Ihanteellinen hoito on kokonaisvaltaista ja tasapainottavaa. Se takaa pehmeän ja hellävaraisen, joskus hitaankin eheytymisen terapeutin ja hoidettavan luottamuksellisessa vuorovaikutussuhteessa. Mitään hyvää ei tapahdu pakottamalla, eikä pehmeän lääketieteen tarkoituksena ole saada ihmistä sairasvuoteelta työpöydän ääreen hinnalla millä hyvänsä. Sairauksillakin on oma tehtävänsä ja niiden tukahduttava hoito johtaa syvemmällä olevaan sairauteen.