Vyöhyketerapia

Vyöhyketerapia hoitomuotona



" Jos käytät vyöhyketerapiaa, sinun ei tarvitse koskaan olla sairas. Jos kuitenkin olet jo sairas, käytä vyöhyketerapiaa ja hämmästyt. "

Nämä sanat kirjoitti Joseph Corvo, maailmankuulu parantaja.

Vyöhyketerapian perusajatus tulee siitä kokemusperäisestä havainnosta että koko keho on pienoiskoossa heijastuneena systemaattisesti muualla, saman kehon toisissa osissa. Esimerkiksi jokaisella kehon osalla ja elimellä on tietyt heijastealueet jalkaterässä. Häiriö jossakin osassa kehoa tuntuu vastaavassa jalan heijastuskohdassa painallusarkuu tena tai rakenteellisena kudosmuutoksena. Vyöhyketerapian tarkoituksena on hieromalla kipeitä heijasteita / pisteitä poistaa niissä oleva arkuus ja sitä kautta auttaa itse kohde-elimessä olevan häiriön korjaantumisessa.

Vyöhyketerapian tausta



Maassamme on viime vuosina laajalti kiinnostuttu manuaalisista, eli käsin tapahtuvista hoidoista. Tätä suuntausta on tervehdittävä suurella ilolla. Teknisen vallankumouksen sokaisemina tosin vieläkin turvaudutaan liikaa laitehoitoihin. Mutta ihmistuntemuksen lisääntymisen ja henkisen kasvun myötä yhä useammat havaitsevat, että hienoimmatkin sähköiset hoitokojeet ovat vain alkeellisia kyhäelmiä heidän omien hoitoinstrumenttiensa, käsien rinnalla. Vyöhyketerapia on manuaalista, käsin tehtävää hoitoa.

Vyöhyketerapiaa voidaan pitää ns. spontaanina, luonnollisena hoitomuotona, sillä hierommehan me vaistomaisesti kehossamme olevia kipeytyneitä kohtia. Koko tapahtumalla on aivan luonnollinen taustansa ja tällaista hoitomenetelmää voidaan olettaa käytetyn vuosituhansia eri puolilla maailmaa. Alan kirjallisuudesta löytyy viitteitä Kiinaan, Japaniin, Intiaan, Egyptiin sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. Menetelmän tiedetään olleen erityisesti Pohjois-Amerikan intiaanien suosiossa. Vyöhyketerapiassa tämä menettely on vain ”jalostettu” järjestelmälliseksi hoitotapahtumaksi.

Vyöhyketerapiassa hoidetaan kivun heijastealueita. Elimistön rakenteelliset ja toiminnalliset poikkeavuudet ilmenevät erilaisina häiriöinä vastaavilla heijastusalueilla. Energiavirtausten vilkastuttaminen vyöhyketerapian avulla saa aikaan vastaavien fyysisen tason virtausten elpymisen hermostossa, verenkierrossa ja imunestekierrossa. Kyse on yksinkertaisesti koko kehon heijastumisesta pienempään mittakaavaan jollekin tietylle kehon alueelle, esim. jalkaterään, joka onkin jalkineiden suojauksen takia erittäin herkkä ja vastaanottavainen manuaaliselle käsittelylle.

Vyöhyketerapia on ehdottoman turvallista hoitamista.

HISTORIAA

Vyöhyketerapian isänä voidaan pitää vuosisadan alussa Amerikassa vaikuttanutta William Fitzgeraldia, joka yritti selvittää, löytyisikö perinteiselle itämaiselle refleksivyöhyketerapialle tieteellistä perustaa. Vaikka Fizgerald nenä- ja korvaspesialistina oli kiinnostunut lähinnä pään alueella olevista heijasteista, hän teki alkeelliset kartat myös jalkaterän heijasteista ja näin hän kehitti uuden hoitomuodon, vyöhyketerapian. Hän jakoi kehon kymmeneen pitkittäiseen vyöhykkeeseen, jotka kulkivat suoraviivaisesti jalosta tai käsistä päähän. Näin kumpaankin jalkaan tuli viisi vyöhykettä. Fizgerald havaitsi, että kunkin vyöhykkeen sisällä olevat elimet ovat tietynlaisessa yhteydessä toisiinsa. Esimerkiksi jalassa jonkin vyöhykkeen ärsyttäminen sai aikaan fysiologisia muutoksia vastaavassa vyöhykkeessä muualla kehossa. Myöhemmin keho on vielä jaettu 3-4- vaakavyöhykkeeseen, joitten vastaavat rajakohdat esim. jalkaterästä löytyvät tiettyjen nivellinjojen kohdilta. Kehon ja jalan jakamisella pysty- ja vaakavyöhykkeisiin on eri elinten ja kehonosien paikallistamista helpottava merkitys. Fizgerald julkaisi jo vuonna 1917 yhdessä tohtori Bowersin kanssa kirjan vyöhyketerapiasta, Zone therapy.

Fizgeraldin aloittamaa vyöhyketerapiaa kehittelivät edelleen hänen oppilaansa tohtorit White ja Riley. Siitä, että nimenomaan jalan kautta annettavasta vyöhyketerapiasta on tullut erittäin suosittu hoitomuoto, saadaan kiittää tohtori Rileyn oppilasta, amerikkalaista hierojaa Eunice Inghamia. Hän julkaisi 1930-luvun lopulla kaksi kirjaa, Stories the feet can tell ja Stories the feet have told. Inghamin kirjoista löytyy jo systemaattisempia ja täsmällisempiä jalan heijastekarttoja.

Euroopassa vyöhyketerapia on tullut ensimmäisenä Saksaan ja Sveitsiin. Sieltä sen matka on jatkunut Itävaltaan ja Englantiin. Pohjoismaista vyöhyketerapia tuli ensimmäisenä Tanskaan.

Oma ammattikunta arvosteli ja vastusti Fizgeraldia ja muita vyöhyketerapian uranuurtajalääkäreitä aikanaan kirpeästi. Siinä suhteessa vyöhyketerapia ei eronnut muista uusista terapiamuodoista. Nykyään niin Amerikassa kuin Euroopassakin lukuisat lääkärit ovat perehtyneet vyöhyketerapiaan ja se on otettu käyttöön monissa sairaaloissa. Ensimmäiset Suomessa koulutuksen saaneet vyöhyketerapeutit aloittivat toimintansa 1970 ja 1980-lukujen taitteessa. Viralliseen hoitoalan koulutukseemme ei vyöhyketerapia valitettavasti meillä vieläkään kuulu.

Alan arvostus on lisääntynyt viimeisinä vuosina. Koulutuksen tasoa nostamalla yhteistyön edellytykset koululääketieteen kanssa paranevat. Toivomme, että jonakin päivänä vyöhyketerapia saa ansaitsemansa kunnian ja siitä tulee Suomessakin arvostettu tapa hoitaa ihmistä.

Water- koulutuskeskuksesta on valmistunut lukuisa määrä diplomi-terapeutteja. Waterin terapeutit ovat pääsääntöisesti koulutettuja koko kehon vyöhyketerapeuteiksi. Todisteuksen saadakseen he ovat osoittaneet taitonsa tutkinnossa. Water- koulutuskeskuksesta valmistuttuaan terapeuteilla on laaja- alainen tieto ihmiskehon omista parantamisen voimavaroista ja siitä kuinka tämä elinvoima saadaan vyöhyketerapiaa käyttämällä vahvistamaan terveyttä ja vitaalisuutta hoidettavan hyväksi.

Lue lisää vyöhyketerapian toimintaperiaatteista

Lue lisää Waterin vyöhyketerapia-kurssista